Painonhallinta ja ”itseen suhtautuminen”
Miten löytää ”armollisuuden tasapaino” ja miten itseen ylipäätään tulisi suhtautua?
Puhun valmennuksissa usein siitä, että painonhallinta on voimavaralaji. Joskus elämä heittelee ja kaikki kaista menee muualle: voi olla terveys- talous-, tai vaikkapa pandemiaongelmia. Ja kun omat voimavarat ovat rajalliset, niiden oikea annostelukin on tärkeämpää. Ja ylipäätään niiden tunnistaminen.
Etenkin isompaa elämäntapamuutosta tehdessä pitää huomioida myös arjen kuormitus. Sehän ei aina tule mieleen siinä kohtaa, kun innostuksissaan päättää aloittaa ”uuden elämän”.
Usein lähdetään oikein rivakasti kunnon dieetille sillä ajatuksella että prkl, NYT MINÄ MUUTUN. Hetken aikaa jaksetaankin vimmatusti pilkkoa kesäkurpitsaa ja paistaa broilereita, ollaan ihan todella intopiukeina, mutta pian innostus alkaa laantua.
Elämään ”tulee jotain”, ja sitä huomaa, ettei jaksamista syömisten tarkkailuun ja uusien reseptien testailuun oikein löydykään. Innostus loppuu.
Elämäntapamuutos ottaa, mutta myös antaa
Jos muutos on juuri nyt mielessä, jo ennen aloittamista on hyvä muistaa ja tiedostaa, ettei elämäntapamuutos totisesti tarkoita pelkkää ohjeen noudattamista. Se on uuden syömistyylin opettelua, uusien tapojen opettelua ja niiden tylsää toistamista. Se on myös sitä, että pitää luopua vanhasta, usein itselle rakkaistakin vanhoista tavoista ja toimintamalleista.
Ja nämä kaikki, eli nimenomaan uuden opettelu, taas vaatii niitä kuuluisia voimavaroja. 🙂
Tärkeintä on, että muutosprojekti antaa enemmän kuin ottaa. Muutenhan se ei ole elämäntapamuutos ensinkään, vaan ohut väliaikainen dieetti (joka taas tuo usein enemmän pikemminkin ongelmia kuin ratkaisuja).
Tiukka dieetti kaatuu usein ihan vain arkeen: huomaa, että on sittenkin aika paljon kuormitusta työn tai ruuhkavuosien osalta, joten usein se vimmatulla innostuksella aloitettu ”tarkka noudattaminen” alkaakin tuntua raskaalta suorittamiselta.
Ja kas, siitä ”hyvästä elämäntapamuutoksesta” tulikin vain yksi iso stressitekijä lisää.
Jos ei pysty vetämään projektia läpi kuten oli kenties ajatellut, harmittaa, tulee pettynyt olo itseen. Ehkä jopa syyllisyys. Sitten ajaudutaan ”repsahdusajatteluun”, päätetään ”palata ruotuun”, ja lopulta jojoillaan tämän repsahtelun ja ruodun välissä.
Silloin ollaan muuten aika kaukana hyvinvoinnista!
Näin käy usein ihan normaalielämässä.
Tällöin suosittelen tarkastelemaan arjen kokonaisuutta ja puntaroimaan voimavarojen riittävyyttä: jos yksinkertaisesti ei ole jaksamista, eikä sen myötä kiinnostusta syömisten tarkkailuun, saati muuttamiseen, niin eihän sellaista tarvitse tehdä. Anna olla.
Monella on arjen hääräämisen päälle ja lisänä isoja huolenaiheita ja pelkoja, jotka jo yksin vievät voimavaroja ja väsyttävät. Luuletko, että nyt on loistava idea hankkia lisästressiä siihen vaikkapa tiukan dieetin kanssa?
No ei ole. Ruokavalion tiukistaminen ja kovaa treenaaminen ei muutenkaan ole hyvä yhtälö tilanteessa, jolloin stressitasoja olisi parempi nimenomaan yrittää mahdollisuuksien mukaan lievittää.
Niinpä laihduttamista olennaisempaa on olla itselleen armollinen. Voimavaroja voi puntaroida: riittääkö minulla oikeasti NYT kiinnostusta ja energiaa uusiin asioihin, kuten syömistottumusten muuttamiseen?
Toki toisaalta, jos armollisuus näyttäytyy aina keksipaketin muodossa, ei oma olokaan ole välttämättä paras mahdollinen. Siksi pohdin, että ”armollisuuden tasapaino” voisi olla hyvä tavoite. Ei missään nimessä helppo, koska tasapaino sisältää aina sen kohtuuden käsitteen – ja se on usein paljon vaikeampaa kuin ”vähän aikaa täysillä” ja kuuluisa repsahdus-ruotu-jojoilu.
Itse ajattelen, että nyt on kuitenkin se aika, kun omaan syömiseen voisi suhtautua ”voimaannuttavasti” (sori, en siedä tuota sanaa mutta menköön). Tiedättekö ravitsevasti, ei riuduttaen. Itse ainakin havahduin omaan haavoittuvaisuuteeni pahan kerran – että ei meitä mikään tai kukaan suojele, ja olemmekin tilanteessa, jossa on lopulta aika vähän asioita, joihin voi vaikuttaa.
Niinpä vaikutan siihen, mihin voin: omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. Sitä voi parantaa, tälläkin hetkellä, panostamalla siihen iänikuisen tylsään triangeliin nimeltä lepo, ravinto ja liikunta.
Mutta ajatus nimenomaan laihduttamisesta juuri nyt voi tuntua väärältä – ja ehkä pitääkin tuntua. Silti voidaan panostaa hyvinvointiin, jotta jaksetaan ottaa tämä aika vahvasti vastaan.
Painonhallinnan ei tarvitse olla raakaa dieettaamista, laihdutusliikuntaa, kaloreiden laskentaa ja syömisen rikkomista. Oikeastaan täysin päinvastoin. Painonhallinta on hyvinvointia, ja siltä sen pitää myös tuntua.
Terkuin, Kukka
____