Päästä irti syyllisyydestä – löydä tekemisen ilo!

Mikä laihduttamista tai elämäntapamuutosta oikeasti ohjaa?

Aina sanotaan, että ilo ja onnistuminen ja hyvinvointi. Voi, kun se olisikin niin, sillä todellisuus on hyvin usein aivan toinen. Sen näkee ehkä täältä käsin paremmin, koska kun vuoden aikana kuuntelee tuhansia ja tuhansia laihdutustarinoita ja elämäntarinoita, niin iloa enemmän rivien väleissä toistuvat ikävä kyllä sellaiset asiat, kuin syyllisyys, häpeä ja epätoivo.

Epätoivo näkyy jo siinä, että ollaan valmiita syömään mitä vaan, jos sillä vaan laihtuu. Anteeksi rujo ilmaisu, mutta niin se on. Tältä paikalta kuulee paljonkin sitä, että vedetään kaiken maailman litkuja ja soseita sillä saatteella, että ”tämä menee alas”. Ja ollaan valmiita riutumaan milloin milläkin kuurilla, jos vaan saa sen 5 tai 10 kg pois äkkiä.

Ja sitten, jos ei pystykään, syyllistytään. 🙁 Ja SE jos mikä on väärin, koska eihän sellaisella metodilla voi koskaan onnistuakaan.

Tuo herättää ensin sen kysymyksen, että miksi laihtuminen ylipäätään on niin kova pakkomielle. Toisekseen sen, että eikö järki (?!) sano, että jos katsoo ohjetta, jossa käsketään syömään niukasti pahaa ruokaa, niin eihän sitä voi toteuttaa kovin kauaa. Että eikö mikään kello soi, että jos vaikka väkisin syömällä laihtuisikin, niin pysyykö tulos, ellet ole valmis syömään samaa seuraavat 50 vuotta joka päivä?

Järki hoi, rakkaat ihmiset. <3 Ja erityisesti: miksi vartalo ylipäätään aiheuttaa sellaista epätoivoa, että ollaan valmiita ihan mihin vaan?!

Ymmärtäkää sekin, että ei ole hyvää elämänkäyttöä, jos ensin kuluttaa puolet annetusta ajasta siihen, että haluaa olla laiha, ja loput siihen, että haluaa olla nuori. Koska tuo jälkimmäinen on neuroottisuuteen taipuvaiselle sitten se seuraava askel, ellei hoksaa muuttaa suuntaa.

Syyllisyys taas, no, sekin näkyy joka päivä monellakin tavalla. Joko itse syyllistytään siitä, että ei liikkunut taikka söi vähän tai paljon ohi. Ja sillä on joka kerta seurauksia. Päätetään vakaasti, että ”nyt alkaa tiukka linja” ja ”nyt mä palaan ruotuun”.

Tai sitten joku syyllistää tuolla jossain: ”mikäs tekosyy tänään oli, laiska p*ska, söit suklaata mutta et liikkunut, HÄH?”

Omien odotusten ja paineiden, ja taas toisaalta muiden syytösten ristitulessa, pitäisi sitten koittaa jotenkin rauhassa hakea tasapainoa?

Häpeä taas näkyy kaikkialla, ja sitä ruokitaan kaikkialla. Se näkyy siinä, että hävetään omaa kehoa, eikä uskalleta mennä liikkumaan – salille tai uimahalliin – jotta voisi alkaa ratkaista sitä ongelmaa. Että haluaisi kovasti, mutta ei kehtaa. 🙁

Onneksi tähänkin voi vaikuttaa, kaikkeen voi!

Kun näitä tarinoita näkee ja kuulee riittävästi, niin kieltämättä alkaa itsekin aavistuksen verran kyynistyä sille, että pelkkä terveellinen ruoka ja liikunnan riemu, ja näiden sen ilosanoman viestiminen riittäisi.

Eikä se riitäkään, koska ensin on purettava päältä monta kerrosta ja päästävä itsetuntemuksen ytimeen.

Kurjaa olla se liikunnan ilon pilaaja, mutta toisaalta ehkä ihan hyväkin, että puhutaan välillä siitäkin, mikä taustalla kovasti painaa. Noista kolmesta on pakko ensin luopua, eli syyllisyys häpeä epätoivo. Vasta sen jälkeen tilalle voi kasvaa se ilo ja innostuminen. 🙂

Me pureudumme Alku-valmennuksessa näihinkin nyt uudella otteella.

Ei toki pelkästään – edelleen painotus on vahvasti ruokavaliossa ja sillähän saa tehokkaasti pudotettua painoa nopeastikin. Mutta sen ohessa meillä on viikkoteemoja elämäntapamuutokseen liittyen. Kirjoitin niistä juuri, kurkkaa!

Lue täältä, mitä kaikkea Alku sisältää ja tule mukaan! <3

– Kukka