Helppo laihdutus – miten muka?

Peilistä katsoo tyytyväisemmät kasvot. Kapeammat kasvot, hymyilevät silmät. 
Paino on pudonnut 9,5 kg!

 

Juu, melkein kymmenen kiloa kahden kuukauden aikana! 🙂 Helppo laihdutus? Tavallaan, mutta ainakin hauska! 

”Alku on ollu kyllä aivan käsittämättömän hyvä! Puoli vuotta ja noin – 19 kg. Nyt kesä on mennyt tasapainoillessa ja edelleen siinä -16-19kg välillä heilutaan. Eli vaikka kesään on mahtunut herkkuja ja juhlintaakin, niin alku-opit kantaa yhä eikä esim enää pysty syömään niin montaa päivää putkeen epäterveellisesti kuin vielä viime vuonna pystyi. Innolla olen taas syyskuussa mukana!

Mähän oon se klassinen esimerkki jojoilijasta joka on laihduttanut varmaan 100 kg elämänsä aikana yhteensä, mutta mikään ”dietti” ei ole antanut pysyviä ohjeita vaan aina on ollut joku mystinen ”12 viikon ruokavalio” jossa grammalleen määrätyt ainekset ja sen jälkeen on ollut tyhjän päällä, että mitäs ny!

Alku on toista maata!” – Hanna Jokinen

Varmaankin suurin osa painonpudotusta ”ikinä kokeilleista” tietää, että muutos tuntuu ihanalta (= hei vau, farkut solahtavat jalkaan!), mutta matka sitä kohti ikävältä. Ja se laihduttamisen kurjuuden ajatus on oikeastaan yksi syy siihen, miksi olen aina halunnut tehdä meidän ohjeista ja valmennuksista erilaiset. Uskon näet siihen, että mikään, mikä on koko ajan ikävää, ei voi olla pysyvää. 🙂

Sellaista taikaa, kuin ”helppo laihdutus” ei ikävä kyllä ole olemassakaan. Mutta meidän idea onkin siinä, että miten tehdä siitä mahdollisimman kivutonta. 

TOKI, painonpudotukseen ja onnistuneeseen lopputulokseen ei välttämättä ole niin montaa tietä kuin ehkä voisi kuvitella, koska tietyt faktat pitävät aina paikkansa ja ne tylsyydet kuten tasapaino ja kohtuus tulevat vastaan ennen pitkää joka tapauksessa. Mutta iso ero onkin siinä tunnelmassa, jossa tämä ”laihtuminen tehdään”.

Meillä ratkaisevaa on rentous ja hyväntuuliset ryhmät, ja tätä yhteisön merkitystä en koskaan lakkaa painottamasta.

Moni varmasti ajattelee, että ”kun vaan saan sen ruokavalion, niin noudatan sitä enkä tarvi mitään enkä ketään” – ikäänkuin se ratkaisisi kaiken.

Ajatus on sikäli ihan oivallinen, että niin se tavallaan ratkaiseekin. Mitä tahansa on helppo noudattaa tietyn aikaa. Mutta ennen pitkää tulee tarve keskustella, jakaa ideoita, ajatuksia, avautumisia, ja ennen kaikkea oivaltaa asioita toisten kanssa. Se on monesti juuri paras osa koko valmennusta.

Toki itse ohje on se ydin, mutta usko pois: paraskaan ystäväsi ei jaksa viikkokausia kuunnella sitä, miten ”hyvä ja energinen fiilis sulla on” ja että miten keksit uuden tavan käyttää punakaalia. 😀

Ajan takaa sitä, että hyvä porukka voi olla paljon kultaisempi ja tärkeämpi osa onnistumista, kuin ikinä arvaatkaan! Meillä ryhmät yllättävät minutkin vuodesta toiseen, pitkälti siten, miten oivalluttavaa ”laihduttaminen” voikin olla.

Ei ole siis yhtään liioiteltua sanoa, että painonpudotuksen salaisuus on hyvää ruokaa, hyvässä seurassa.

 

Tutustu Alku.fi®-valmennukseen

Tutustu Alku.fi®-valmennukseen


Rennosti tehokas elämäntapamuutos. Ja hyvällä ruoalla, sillä nälkäisenä on vaikea pudottaa painoa!

Lue lisää